sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kookoskeksit

On se vaan todettava, että ylimääräiset työtunnit vie ajan ja jaksamisen kokkailulta, mutta jotain uutta ja kivaa onneks ehti löytyä viikonloppuna.
Nää keksit on maailman helpoimpia tehdä ja vielä ihan tosi hyviä. Ja jos se ei kehuiks riitä niin rehvastellaan vielä, että nämä herkut on maidottomia ja gluteenittomia ja sehän on aina plussaa se.

Tämä ja muita gluteenittomia ohjeita löytyy täältä: http://www.iosonocirneco.com/erja/gluteeniton.htm#muff
Itse puolitin ohjeen, kun en ihan mahottoman suurta määrää keksejä halunnu.




Tästä määrästä tuli pellillinen keksejä:

100 g kookoshiutaleita
75 g sokeria
1 muna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sekaan kookoshiutaleet ja sekoita hyvin. Nosta teelusikoiden avulla leivinpaperin päälle nokareita ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes keksit saavat kauniin värin. Anna keksien jäähtyä ennen siirtoa, että ne ehtivät kovettua.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Muchos nachos with chicken

Tässäpä näppärää ja tukevahkoa naposteltavaa illanistujaisiin. 
Mitään erityisen kaunista tämä ei tietysti ole, mutta maku korvannee puuttuvan ulkonäön. :) 
Tällä kertaa tehtiin tämä kanaversio, mutta kannattaa kokeilla myös jauhelihasta, se on ehkä enemmänki vielä mun makuun.



maissilastuja eli nachoja
marinoituja broilerisuikaleita
punasipulia
jalopenoja siivutettuna
juustokastiketta purkista (juustoraastetta)
salsakastiketta

Levitä nachot uunipellille ja nostele muut jutskat päälle. Kuumenna uunissa 200 asteessa kunnes juusto kuplahtelee. Syöpöttele heti.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Panna cotta

Joku jälkkäri piti keksiä ja jostain mieleen pulpahti Panna cotta. 
Ohjeen googletus paljasti, että Panna cottahan on tosi helppo valmistaa. Miks tää ei oo tullu mieleen aiemmin? Oli muuten vielä ihan tosi hyvääkin! Lisä piristykseks oli vielä mansikka"kastiketta" 




2 hengen annos:

2,5 dl Flora Kuohua
1 liivatelehti
1 tl vaniljasokeria 
n. 0, 2 dl sokeria
(1 rkl Cointreauta, appelsiinilikööriä)


  1. Laita liivatelehti pehmenemään kylmään veteen.
  2. Kaada kerma kattilaan. Lisää joukkoon sokerit (+Cointreau) ja kiehauta. Ota kattila liedeltä, purista liivatteesta vesi ja lisää kerman joukkoon. Sekoita hyvin.
  3. Huuhdo pienet annosvuoat kylmällä vedellä ja jaa kermaseos vuokiin tai esim. laseihin. Ihan sen mukaan onko tarkoitus kumota valmis vanukas vai tarjota ne suoraan astioista, johon ne tehdään.
  4. Anna hyytyä jääkaapissa tai viileässä vähintään 3 tuntia. Tarjoa annoskulhoista tai kumoa vanukas lautaselle.

Mansikka"kastike" on tehty survomalla mansikoita ja lisäämällä siihen vähän sokeria. Seoksen ei tartte olla kovin makeaa, koska jälkkäri muuten on niin täyteläistä.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Naudan pihvit herkkutattirisotolla

Viime syksyn herkkutattisato oli tosi hyvä. Jostain syystä tatteja ei vaan ole tullut käytettyä ruoanlaitossa yhtä paljon kuin suppilovahveroita. Nyt oli aika korjata tilannetta ja tehdä niistä risotto.

Mutta mihin se neste risotosta heti lautasella hävis? :D


4 hengen annokseen tarvitset:

3 dl kuivattuja herkkutatteja
1 keltasipuli
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
   loraus öljyä
4 dl risottoriisiä 
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kuumaa nestettä eli sienten liotusliemi ja loput kiehuvaa vettä
1 kasvis- tai kanaliemikuutio
n. 3 rkl voita
1 dl parmesaaniraastetta
n. 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa, pippuria
(vähän sitruunamehua)


1. Laita tatit likoamaan ja kuori ja pilko sipulit sillä välin. Kiehauta vesi.

2. Purista sienistä neste pois ja lisää liotusliemi sekä liemikuutio kiehuvaan veteen. Hienonna sieniä tarvittaessa.

3. Kuullota sipulisilppua öljyssä hetki ja lisää sekaan myös tatit. Kääntele hetki ja mausta pienellä määrällä suolaa.

4. Lisää sekaan riisit ja kuullota niitä vähän aikaa kunnes jyvistä tulee läpikuultavia. (Kovin kuumalla levyn ei kannata antaa olla ettei riisit pala...)

5. Lisää sekaan 2 desiä valkoviiniä ja anna imeytyä. Sitten alkaakin itse kypsytys... eli lisää kuumaa nestettä vähän kerrallaan aina kun neste alkaa risotosta haihtua, sekoittele kevyesti. Jatka kypsennystä miedohkolla lämmöllä niin kaun kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa. (n. 15min.)

6. Lisää loppuvaiheessa vielä n. puoli desiä valkoviiniä. Risoton kuuluisi olla lusikoitavan löysää, joten nesteen kanssa täytyy mennä aina vähän tilanteen mukaan...

7. Nosta risotto liedeltä ja lisää sekaan vielä parmesaaniraaste, voi sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Jos risottoon haluaa lisää happoa niin sitä voi lisätä vaikka sitruunamehulla. Oma valkoviini oli sen verran hapotonta, että itse kaipasin lisähappoa ruokaan.

8. Koristele parmesaanilastuilla ja tarjoa heti.


Naudanlihapihvit:
yksi pihvi ruokailijaa kohden
voita ja öljyä paistamista varten

Kuumenna voiöljy seos kuumaksi pannulla ja lisää siihen huoneen lämpöiset pihvit paistumaan. Paista pakkauksen ohjeen tai halutun kypsyysasteen mukaan. Tarjoile risoton kanssa.

Huom! Pihvien paisto kannattaa ajoittaa niin, että ne ovat kypsiä samaan aikaan risoton kanssa, koska risotto ei tykkää odottelusta.


Tässä Alkon myyjän suosittelema valkoviini, samaa käytin valmistuksessa ja ruokaviininä.
Toimi ruoan kanssa ihan hyvin, en tiiä oisko ruokaan saanut olla hapokkaampi viini.

Hobnob, chardonnay 2008



keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Lueskelua

Kai sitä on ihan kajahtanut ruokaan kun siitä lukee, katsoo ja puhuu tuhottoman paljon päivittäin. Ehkä sitä voisi pitää harrastuksena, ruokaa siis. Ja kaikkea siihen liittyvää. Eikä muuten ole ihan halpa harrastus tämä, ainakin mitä olen kaupan bonuskertymiä katsellut. No onneks jotain saa myös ilmaiseksi. Keittokirjoja kirjastosta meinaan. 

Viime kuussa käväisin kirjastossa noin ohimennen ja löysin sieltä Sara La Fountainin Passion for food kirjan. En jostain syystä ikinä ole kovin fanittanut kyseistä henkilöä, mutta hetken kirjaa selattuani minun oli pakko raahata se kotiin. Kirjan ohjeet ovat aikalailla helppoja ja selkeitä. Kuvitus on hieno ja jäljestä näkee, että esillelaittoon ja kattauksiin on paneuduttu. Minuun siis kirja osui ja upposi. Uskon, että siitä on monen muunkin helppo pitää, vinkki vinkki kaikille siis. Tai no ehkä kirjan naisellinen olemus ei kaikista raavaimman miehen mieleen ole, mutta mausteisten ja lihaisien ruokien uskoisin kyllä heillekin uppoavan.


Passion_for_food_Sara_La_Fountain_kirja_0.jpg

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Kylmäsavulohileipä uppomunalla

Jotain pientä vois iltapalaks tehdä... hmm... mitäs sitä.... No uppomunia!
Mut senhän tietää, että kun niitä ekaa kertaa alkaa tekemään ni ei se ensimmäinen tekele ole välttämättä ihan onnistunein. Tai siis se eka munahan oli ulkosesti hyvännäkönen, mutta liian kypsä. Muna numero 2 taas oli ruma, mutta sopivan kypsä. Mutta kolmas muna toden sanoi eli se oli sekoitus kahta aikasempaa ja sai kelvata. Toisin sanoen ei niitä munia enää jääkaapissa ois paljo enempää ollukaan! : D 


Kolmas muna toden sanoo!!


Uppomunaa varten tarvitaan:
vajaa kattilallinen vettä (laakea kattila)
n. ruokalusikallinen suolaa
loraus etikkaa
muna

Keitä vesi kiehumispisteeseen ja lisää siihen suolaa ja etikkaa. Riko muna lasiin. Pyörätä veteen pieni kierre kauhan avulla ja kaada muna varovasti lasista vesipyörteeseen. Jos vesi kiehuu liian lujaa tai teet liian kovan pyörteen niin munasta ei tule hyvä... Keitä munaa 4 minuuttia ja nosta se kauhalla pois. Tarjoile heti halkaistuna ja mustapippurilla höystettynä.


Leipään tarvitset...
palan ruisleipää  (mulla oli Vaasan Jyvärouheaa, siemenet siinä oli mukava lisä)
margariiniä
salaattia esim. rucolaa
kylmäsavulohta
uppomunan

Leipä kannattaa tehdä valmiiks oottamaan uppomunan valmistumista ettei muna pääse jäähtymään.
Siis paahda leipä, voitele se margariinillä, lisää salaattia ja lohta. Kun muna on valmis niin nosta se leivän päälle, tee siihen viilto ja lisää päälle mustapippuria. Sit heti syömään. 


Leipään vois käydä vielä joku kirpakka lisä... mut mikähän se ois..?