perjantai 14. syyskuuta 2012

Metsään mentiin.

Syksyllä on mahtavaa retkeillä kun hyttyset ovat häipyneet eikä hiki valu heti vaikka reippaammin kävelisikin. Reppuun pakattu muutama puu ja eväät kruunaavat taukohetken. 

Kotona tehdyt folioleivät ovat helppoja retkieväitä, jotka taukopaikalla odottavat vain paahtamista. Paahto- tai ruisleivän väliin omat lempitäytteet ja reilusti juustoa.  Valmiiden leipien ympärille kerros foliota ja nuotiota vaille valmista on. Myös paistovalmiit sämpylät ja patongit käyvät hyvin tähän tarkoitukseen ja varsinaisia herkkuleipiä saa laittamalla täytteeksi esimerkiksi paistettua broileria, ananasta ja aurajuustoa. 



Suklaabanaaneja varten mukaan tarvitsee varata banaaneja, hyvää suklaata ja pieni veitsi. Syömistä helpottamaan kannattaa mukaan ottaa myös lusikat. Veitsi tarvitaan banaaneihin tehtävää viiltoa varten. Pitkittäin tehtyyn viiltoon painetaan suklaapaloja ja banskut asetellaan hiilloksella.  Valmiita herkut ovat kun  kuori on tummunut ja suklaa sulanut. 



keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Rrrrrrrr RAPUJUHLAT!

Rapu tuli, rapu tuli,
olihan elokuu...


Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään perinteisesti mökkeilykauden päättäjäisiä eli venetsialaisia.   Mökillä Savossa juhla on nimetty Muinaistulien yöksi, jolloin rannoilla poltettavilla tulilla kunnioitetaan muinaisia ihmisiä, jotka elivät kyseisillä rannoilla tuhansien vuosien ajan. Tänä vuonna päätimme laittaa  elämän risaiseksi ja yhdistää tulien poltteluun rapujen keittelyn. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla... tai siis kahdet juhlat yksillä järjestelyillä.

Ravut piti ikävä kyllä tänäkin vuonna hakea pakkasesta eikä kesämökin järvestä kuten lapsuudessa. Oi niitä aikoja. Rapuruton jäljiltä ravustamisesta on turha haaveilla aikoihin, mutta toisaalta... näin välttyy rapujen keittämiseltä, joka ei ole kovin hohdokasta hommaa. 

Sään salliessa kestejä oli tarkoitus viettää ulkosalla. Säätiedotukset näyttivät päivälle pientä sateen vaaraa, mutta muutama tunti ennen juhlien alkua taivas selkeni ja saimme mitä kauneimman syyssään. Pääsimme siis kattamaan ja koristelemaan juhlat kesämökin kuistille niin kuin olin haaveillutkin.   

Valmista.
Discomeininkiä luvassa illan hämärryttyä...
Viirejä, valoja ja pöllöjä.

Vieraiden saavuttua aloitimme illanvieton alkumaljoilla, joissa oli aavistus Camparia, vähän vodkaa ja loput puolukkamehua.  Niin ja jäisiä puolukoita.



Illan menu oli seuraava:

Rapuja
Savukalatahnaa
Mätimoussea
Paahtoleipää ja Ruisnappeja
Feta-pastasalaattia
Vihersalaattia
Kinkku-ananaspiirakkaa

***
Amerikkalaista juustokakkua mustikoilla ja mustikkakastiketta



Illan suurin hitti oli mätimousse, joka hävisi ensimmäisenä parempiin suihin. Hyvää se olikin ruisnappien kanssa!  

Mätimousse
2 purkkia lohenmätiä
2 purkkia smetanaa
pieni punasipuli silputtuna
tilkka sitruunanmehua
mustapippuria

Anna mätien sulaa ja valuta ne sitten lävikössä.
Silppua punasipuli pieneksi ja vatkaa smetana kuohkeaksi.
Sekoita kaikki ainekset ja tarkista maku.
Anna tekeytyä kylmässä tarjoiluun asti.


Savukalatahna
n. 300g siivottua savusiikaa
2 purkkia creme fraichea
sitruunamehua
2 suolakurkkua pieniä kuutioina
tilliä
ruohosipulia
mustapippuria
suolaa

Perkaa savusiika puhtaaksi ruodoista. 
Kuutioi suolakurkku.
Sekoita kala, suolakurkku ja creme fraiche. 
Mausta tillillä, ruohosipulilla, sitruunamehulla, pippurilla ja suolalla.
Tarkista maku ja laita kylmään odottamaan tarjoilua.


Illan päätähdet:

Rapuja varasimme 8 hengelle n. 70 kappaletta ja se riitti hyvin, koska tiedossa oli etteivät kaikki   saksiniekoista innostu.  Nämä pakasteyksilöt olivat myös aika pieniä, joten näperreltävää oli enemmän kuin syömistä. Raaskisikohan sitä ensi vuonna ostaa puolta kalliimpia jumborapuja?

Jäisille ravuille teimme edellisenä iltana mausteliemen, jossa ravut maustuivat lähes tarjoiluun asti.

Mausteliemi:
2 kg rapuja
5 l vettä
5 rkl merisuolaa
5 palaa sokeria
reilusti kruunutilliä

Laita isoon kattilaan vesi, suola ja sokeri. Kiehauta.
 Lisää tilli ja jätä liemi jäähtymään.
 Poista kylmenneestä liemestä tilli ja lisää jäiset ravut. 
Peitä ravut halutessasi tuoreella tillillä ja nosta kattila kylmään.
Valuta ravut ennen tarjoilua.


 

Snapsina juotiin huurteisen kylmää Skånen akvavitia, joka oli aika ärjyä. Miedompina juomina oli valkoviinejä, joista tummassa pullossa oleva Wolfberger (W3)3 on saatavilla Alkosta. Hapokkaana ja sitruksisena se toimi rapujen kanssa hyvin.


Jälkiruoaksi kahvin kanssa nautiskelimme Amerikkalaista juustokakkua mustikoilla ja mustikkakastikkeella. Suolaa ja siirappia- blogista napattu ohje keräsi kehuja ja täytteeseen lisäämäni mustikat    piristivät mukavasti. Mustikkakastikkeen olin tehnyt keittämällä pussillisen pakastemustikoita pienessä määrässä vettä hillosokerin kanssa. Maun ja kastikkeen paksuuden ollessa hyvä soseutin sen tasaiseksi. Helppoa ja hyvää.

Saisiko olla höylällinen juustokakkua?

...ja ehkä vähän kastiketta.

Helan går!

Helan går
sjung hoppfalleri fallerallala,
helan går
sjung hoppfallerallala.
Och den som inte helan tar
han heller inte halvan får.
Helan går!
Sjung hoppfallerallalej!