maanantai 26. marraskuuta 2012

Piparkakkutikkarit

Lähestyvä joulu on saanut välillä kadoksissa olleen kokkausintoni palaamaan. Näistä piparkakkutikkareista innostuin ensimmäisenä laimean kauden jälkeen. Aikaa ja vaivaa tikkareihin saa törsättyä runsaastikin,  mutta aina voi vähän oikaista... vaikka ostamalla valmiin piparitaikinan. 

Tässä valmiita tuotoksia: 





Nyt itse tikkareiden tekoon... Ohjeen piparkakkutaikinaan otin Kinuskikissalta. Tein vain puolikkaan taikinan, mutta tästäkin määrästä tuli kymmenittäin tikkareita. Piparit olivat aika vaaleita ja rapsakoita, mutta rapsakkuus oli tikkareissa varmasti vain etu, koska liian pehmyt pipari ei jaksaisi pitää tikkua paikallaan tai pipari olisi saattanut murtua kuorrutusvaiheessa.

Edellisenä päivänä tehdystä taikinasta otin erilaisilla muoteilla pipareita ja lisäsin piparin alapuolelle puolikkaan  grillitikun. Tikku tarttuu hyvin kiinni kunhan laittaa sen riittävän pitkälle piparin alle ja painelee kevyesti taikinaa tikun etupuolelta. Pipareihin kannattaa myös jättää hieman paksuutta ja antaa niiden jäähtyä kunnolla paistamisen jälkeen ennen siirtämistä pelliltä.


Paistetut piparit täytyy jäähdyttää ennen kuorrutusta. Kuorruttamiseen käytin sulatettua valko- sekä maitosuklaata. Suklaan sulatuksen jälkeen kastoin tikkarin suklaaseen ja tarvittaessa lusikoin vielä suklaata lusikalla. Ylimääräisen suklaan saa valutettua pois koputtamalla tikkua kevyesti suklaa-astian reunaan. Kinkkisintä koko hommassa on se miten tikkarit saa laitettua ehjänä pakkaseen tai jääkaappiin jähmettymään. Styroksilevy voisi toimia hyvin tikkareiden alustanu, jos sellaista on saatavilla. Itse taistelin tikkarit sokerilla täytettyyn lasiin, jossa ne kestivät kohtalaisesti pystyssä.

Suklaan jähmettymisen jälkeen tikkarit voi vielä halutessaan koristella. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin esim. pikeeri, joka on hyvin kovettuvaa sokerikuorrutusta. Tähänkin löytyy hyvä ohje Kinuskikissalta. Osan pikeeristä värjäsin mustalla ja osan vihreällä pastavärillä. Kovettumattomaan pikeeriin voi lisätä karkkeja tai muita haluamiaan koristeita. Jos erivärisiä kuorruteita haluaa pursottaa päällekkäin niin tällöin kuorrutteen kannattaa antaa kovettua ennen uutta kerrosta. 

Vinkki: Säilytä suklaakuorrutteiset tikkarit kylmässä, koska suklaa sulaa helposti.
Syö suklaakuorrutteiset tikkarit parin päivän sisällä, koska suklaan väri kärsii pitkästä säilytyksestä. Pikeeri sen sijaan säilyy hyvänä pitkäänkin eikä tarvitse säilytystä kylmässä.

Viimein sain valmiiksi myös pupun, jonka teko on kestänyt ja kestänyt... Jei!