Vaan kylläpä on aikaa vierähtäny edellisestä päivityksestä. Toki sitä on tullut kokattua ja etenkin syötyä, mutta jostain syystä en vaan ole saanut ruokia teksteiksi. Kesä ja helle houkuttaa vissiin kaikkialle muualle paitsi tietokoneen ääreen...
Sunnuntain vierastarjottavaksi tehtiin tämä Pavlova. Mun makuun tämä herkku on vähän turhan makea, mutta toki vois käyttää vaikka herukoita lisänä, jolloin makeus vähän taittuis. Ja jälkeen päin huomasin, että Dan sukkerinkin sivuilla (josta siis malli kakkuun on otettu) on kaksi ohjetta Pavlovaan ja niissä on käytettä aivan eri verran sokeria marengin tekoon. Vähempikin sokeri siis varmasti riittäisi.
Noin 8 annosta:
Marenkipohja:
6 valkuaista
ripaus suolaa
5 dl sokeria
Täyte:
2 dl kuohukermaa
sokeria
vaniljasokeria
n. litra mansikoita tai muita marjoja tai hedelmiä
(tummaa suklaata koristeluun)
Erottele valkuaiset keltuaisista. Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa vaahdoksi ja lisää sitten sokeri osissa ja vatkaa seoksesta luja vaahto. Pursota tai levitä muuten marenkivaahto leivinpaperin päälle ja paista marenkipohjaa 100 asteessa uunin keskiosassa n. 1,5 tuntia. Marengin tulisi olla päältä kuivaa ja sisältä tahmeaa.
Tee koristelu vasta ennen tarjoilua. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta sitä hieman sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä viipaloituja mansikoita marenkipohjan päälle ja lisää päälle kermavaahto. Koristele mansikoilla ja halutessasi tummalla suklaalla.
Tästä alkuperäiseen ohjeeseen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti