perjantai 26. lokakuuta 2012

Sweet chili suppikset

Syksyn mittaan on tullut kerättyä suppilovahveroita kori jos toinenkin, on ollut mahtava suppisvuosi. Viimeisin reissu sienimetsään oli eilen, jolloin korin pohjalle kolahtelivat jäätyneet suppilovahverot. Mukavan erilaista kulkea kohmeisilla sammaleilla ja napsia jäätyneitä sieniä talteen. 
Harmi, että vasta loppusyksystä äkkäsin kokeilla suppilovahverohilloketta vähän erilaisella twistillä. Tätä olisi hyvin voinut tehdä enemmänkin varastoon. Vaihdoin hieman jouluiseksi kokemani neilikat ja kanelin perinteisestä hillokkeesta makean chiliseen makumaailman ja maut toimivat mielestäni hyvin. Kannattaa kokeilla, jos haluaa hieman vaihtelua suppilovahverohillokkeen tekoon.



Sweet chili suppilovahverot  (n.4 dl valmista hilloketta)
2 litraa suppilovahveroita
1 dl vettä
1 dl (balsamiviini)etikkaa
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
puolikas punasipuli viipaleina
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl Sambal Oelek- chilitahnaa
1 tuore tai kuivattu mieto chili hienonnettuna (siemenet poistettu)
1/2 tl suolaa

  • Laita puhdistetut ja pienityt suppilovahverot kuivalle kuumalle pannulle ja anna nesteen haihtua sienistä.
  • Laita kattilaan kaikki liemen ainekset ja kiehauta hetki.
  • Lisää sienet ja anna kiehua kymmenisen minuuttia.
  • Purkita sienet puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin niin että liemi peittää sienet mahdollisimman hyvin. Sulje kannet vielä kun purkit ovat lämpimiä. Säilytä kylmässä.
  • Sopii mainiosti esim. liharuokien kanssa tarjoiltavaksi.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ompuista marmeladi, marmeladista trifle



Mistä on hyvä marmeladi tehty? Punaisista omenoista, pirtsakoista luumuista... paketista sokeria!
Jos syksyn omena- ja luumusatoa on ylitarjonnaksi asti niin tällä Ruokalan ohjeella saa säilöttyä herkut talteen. Marmeladia kannattaa testata juustojen ja keksien kanssa tai vaikka syksyisen herkullisessa triflessä.

Omena-luumu marmeladi:
500g omenanpaloja
500g luumuja (kivet ja kuoret poistettu)
1dl vettä
2 rkl sitruunan mehua
330g (1 pkt) hillo-ja marmeladisokeria (Dansukker)

  • Kuori ja pilko omenat. Poista luumuista kuoret ja kivet. Keitä omenoita, luumuja ja vettä kunnes hedelmät ovat aivan pehmeitä.
  • Soseuta hedelmät tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää sitruunamehu ja sokeri. Keitä 5 minuuttia samalla sekoitellen.
  • Purkita hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin. Sulje, säilytä viileässä ja pimeässä.

Vinkki: Voit lisätä mausteeksi marmeladiin himppusen kanelia.



Helppo syksyinen trifle:
Keksejä (suklaahipuilla)
kermavaahtoa
sokeria + vaniljasokeria
omena-luumumarmeladia
omenaa kuorineen pieneksi kuutioituna

  • Vatkaa kermavaahto kevyeksi vaahdoksi ja lisää sokeria ja vaniljasokeria. 
  • Murskaa keksit reiluiksi muruiksi annoskulhojen pohjalle.
  • Annostele keksimurujen päälle kermavaahtoa ja kerros marmeladia. Lisää vielä kermavaahtoa ja koristele omenakuutioilla ja keksinmuruilla.

Vinkki: Maut paranee, jos trifle saa makuuntua useamman tunnin kylmässä ennen tarjoilua. Lisää omenakuutiot kuitenkin vasta ennen tarjoilua tai ripsottele ainakin omenien päälle sitruunamehua etteivät kuutiot tummu.