torstai 16. joulukuuta 2010

Piparkakkujäädyke lämpimällä puolukkakastikkeella




Pieni kuivakakkuvuoallinen, n. 6 annosta

2 dl kuohukermaa (flora)
1 dl tomusokeria
1 kananmuna
1/2 tl kanelia
1 jauhettu neilikan kukinto
ripaus inkiväärijauhetta
1/2 dl piparin muruja
(jäisiä puolukoita ja piparin muruja koristeluun)

Vaahdota muna ja tomusokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Yhdistä vaahdot ja lisää sekaan mausteet ja piparimurut, sekoita.
Laita seos vuokaan ja laita pakkaseen. Anna olla pakkasessa seuraavaan päivään.
Ota jäädyke ainakin varttia ennen huoneenlämpöön, koristele ja tarjoile lämpimän puolukkakastikkeen kanssa.

Lämmin puolukkakastike:
200 g puolukoita
1,5 dl vettä
1 dl sokeria
( 0,5 rkl maissitärkkelystä, 0,5 rkl vettä)

Survo puolukat ja keitä survos veden ja sokerin kanssa mehuksi. Siivilöi ja siirrä mehu takaisin kattilaan.
Keitä, kunnes kastike sakenee. Jos kastike on liian hapanta niin lisää sokeria. Suurusta tarvittaessa vesitilkkaan sekoitetulla maissitärkkelyksellä.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Muumien piparkakkumaja

Täytyy sanoa, että aika väkertäminen piparkakkutalossa vaan on. Viimeisessä kuorrutteella koristelussa meni sit hermot ihan oikeesti. Hajotin MONEN monta pussia ja jopa oikeen pursotuspussin. Sillon kun homma ei onnistu ni se ei vaan onnistu... mutta valmista viimein tuli ja hermot pääs lepäämään. Huh huijaa!


Kaiken muun voi popsia joulun jälkeen paitsi Muumipeikon ja Nuuskumuikkusen. 

lauantai 11. joulukuuta 2010

Piirakkatalkoot

Toisinaan porukoiden eli vanhempien kanssa meillä on tapana pitää piirakkatalkoita. Tälläkin kertaa syntyi valtaisa kasa peruna- ja riisipiirakoita. En halua syrjiä, mutta kyllähän ne perunapiirakat vaan on parempia.  Kyllä niitä tulikin taas muutama syötyä...
 
 
 
Perunaisia ja riisisiä piiraita...
 
 
Perunaisia piiraita ja pulikka.
 
 
Valmiit lämpimäiset... Reilusti voita päälle ja eiku syömään!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Täytetyt croissantit


 
croissantteja
salaattia
salaatinkastiketta
kinkkusuikaleita
tomaattiviipaleita
fetajuustoa
 
Tee croissantteihin viilto keskelle ja laita sisään salaatinkastiketta. Täytä croissantit muilla haluamillasi aineksilla and enjoy!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Pellavaiset perunarieskat

Jos sattuu perunamuusia jäämään yli ni sen voi käyttää vaikka näin...

Vajaasta parista desistä perunamuusia tuli 5 rieskaa.. eli muusin lisäks tarviit:
1 muna
0,5 desiä leseitä
0,5 desiä jauhoja
pieni määrä maitoa
suolaa, pippuria
päälle pellavansiemeniä, jos haluat
Sekoita perunamuusiin muna, leseet, jauhot, suola ja pippuri. Notkista taikinaa maitotilkalla ja jaa taikina lusikalla leivinpaperille. Pistele rieskat haarukalla ja lisää päälle pellavansiemeniä. Paista uunissa 250 asteessa n. 15 min. 

perjantai 22. lokakuuta 2010

Sushit

En todella ole syönyt susheja montaa kertaa tai ole niiden suuri fani, mutta joku niiden valmistuksessa on kiehtonut. Siksipä piti ryhtyä tuumasta toimeen ja tässä näkyy lopputulos. Itse rullaus ja muu oli ihan helppoa, mutta riisin keitto vaatii vielä treenausta. Kukapa sitä nyt pro tietysti ekalla kerralla olisikaan. Niin ja sushien täytteet on vähän mukailtuja. Raaka kala hirvitti sen verran, että päädyin käyttämään kylmäsavulohta...
 
 
 
 
Tein riisin Kikkomannin ohjeiden mukaan, tästä määrästä tuli 2 sushirullaa ja 4 nigiriä:
  • 300 g japanilaista tai italialaista riisiä (ei pitkäjyväistä tai esikeitettyä riisiä)
  • 330 ml vettä
  • 5 rkl riisi- tai viinietikkaa
  • 1 rkl sokeria
  • 4 tl suolaa
Huuhtele riisiä siivilässä juoksevan veden alla, kunnes siitä valuva vesi on kirkasta. Aseta riisi siivilässä sivuun noin tunniksi, jotta se pääsee turpoamaan. Tämän jälkeen laita riisi kattilaan, kaada päälle vettä ja anna kiehua noin kaksi minuuttia ilman kantta. Käännä lämpö pienelle. Laita kansi päälle kun vesi kiehuu hiljakseltaan ja anna riisin olla noin 15 minuutin ajan. Tällä välin kuumenna viinietikka, sokeri ja suola jatkuvasti sekoittaen, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Älä anna seoksen kiehahtaa. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Aseta riisi isoon kulhoon ja kaada jäähtynyt etikka-suola-sokeri -seos riisin joukkoon vähitellen puulastaa käyttäen. Seoksen tulisi päällystää riisi, ei kastella sitä läpimäräksi. Jätä riisi jäähtymään huoneenlämpöiseksi.

Sushien muut ainekset:
norilevää (2 levyä)
wasabia
kurkkusuikaleita
paprikasuikaleita
porkkanasuikaleita
kylmäsavulohta ohuina suikaleina ja 4 palaa nigireihin
 
Bambumatto rullien käärimiseen
Soijakastiketta ja wasabia dippaukseen
 
 
Tein siis kaksi sushirullaa, joista toisen sisällä oli wasabia ja kasviksia ja toisen sisällä wasabia, kurkkua, paprikaa ja lohta. Nigireihin tuli wasabia ja kylmäsavulohta.
 
Sushirullat tehdään näin:
Levitä työpöydälle bambumatto tai pala kelmua. Aseta norileväarkki matolle tai kelmulle kiiltävä puoli alaspäin. Painele kostutetuin käsin noin puolen sentin paksuinen kerros riisiä leväarkille. Jätä noin sentin kaitale vapaaksi ulommaiseen reunaan. Leikkaa kala, kurkku, porkkana ja paprika ohuiksi suikaleiksi ja asettele rullaan haluamasi täytteet levyn etureunaan. Sipaise päälle hiukan wasabia. Rullaa levy kääretortun tapaan bambualustan tai kelmun avulla ja kiedo käärö kelmuun. Anna vetäytyä kylmässä. Leikkaa rullasta parin sentin paksuisia viipaleita.
 
Nigirit taas syntyvät näin:
Ota riisiä käteen ja muotoile siitä suorakulman muotoinen pala. Ota pala lohta ja sipaise sen toiselle pinnalle wasabia. Paina lohi wasabinen puoli alas päin kiinni riisin.
 
 
Nautiskele sushit syömäpuikolla tai käsin ja laita tarjolle soijakastiketta ja wasabia. Jos jokaiselle syöjälle on omat kuppinsa niin jokainen voi tehdä haluamansa vahvuisen sekoituksen soijasta ja wasabista. Wasabi kun nyt on aika vahvaa... 

tiistai 19. lokakuuta 2010

Ohrakas tonnikalasalaatti

Tässä sallaadissa menee ohra hyvin lisänä.. ja on terveellistä ja täyttävää.



Tästä tulee isohko kulhollinen sallaadia:
1 dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
1  kerä jäävuorisalaattia
1- 2 purkkia tonnikalaa + osa nesteestä
pala kurkkua
puolikas paprika
pari rkl paahdettua sipulia
n. 1 dl raejuustoa
fetajuustoa
vihreitä oliiveja
salaattisekoitusta pähkinöistä ( go green)
mustapippuria
Keitä desi ohrasuurimoita paketin ohjeen mukaan. Laittamalla keitinveteen puolikkaan liemikuution saat enemmän makua. Huuhdo kypsät suurimot ja jätä jäähtymään. Pilko muut ainekset. Käytä salaattiin myös osa tonnikalan nesteestä, niin salaatista tulee mehukkaampaa. Kokoa salaatin ainekset kulhoon ja ripsauta vähän mustapippuria ja sekoita. (Toki sitruuna tai sitruunapippuri sopii kans mainiosti.) Valmista!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Punajuurilasagne


täysjyvälasagne levyjä
juustoraastetta
 
punajuurikastike:
4 tuoretta punajuurta
1 sipuli
1 tetra paseerattua tomaattia
1 lihaliemikuutio
suolaa, mustapippuria
 
Keitä punajuuret kypsiksi, kuori ja raaste ne. Silppua sipuli ja kuullota sitä hetki öljyn kanssa pannussa. Lisää paseerattu tomaatti, mausteet ja punajuuriraaste. Kuumenna kastike ja tarkista maku.
 
valkoinen kastike:
2 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
suolaa, valkopippuria
(juustoraastetta tai raejuustoa)
 
Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja lisää maito ohuena nauhana joukkoon. Kypsennä miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää halutessasi kypsennyksen loppuvaiheessa juustoraastetta tai raejuustoa. Mausta valmis kastike suolalla ja valkopippurilla.
 
 
Öljyä vuoka ja laita pohjalle molempia kastikkeita. Peitä kastikkeet lasgnelevyillä ja tee kerroksia niin kauan kun kastikkeita riittää. Päällimmäiseen kerrokseen laita vain valkokastiketta ja lisää päälle juustoraastetta.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 40 min.
 
Niin ja lasagne paranee vaan tekeytyessään seuraavaan päivään.. :)

maanantai 2. elokuuta 2010

Savukalatahna

Jos savustettua kalaa sattuu jäämään ni lopusta voi tehdä tahnaa, jota voi vaikka leivän kanssa nautiskella..

Ainekset:
savukalaa
suolakurkkua
creme bonjour cuisinea tai kermaviilillä notkistettua tuorejuustoa (esim. ruohosipuli)
ruohosipulia
suolaa, pippuria
Hienonna kala ja pilko suolakurkku ja ruohosipuli pieneksi silpuksi. Lisää ainekset cuisineen ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna tahnan tekeytyä jääkaapissa tai nauti heti, jos et malta ootella. Tahna sopii leivänpäälle tai vaikkapa uuniperunan kaveriksi. Toimis varmasti ehdottoman hyvin rapean ruisnapin päällä...

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Savustettu lohi

Siinä se lohi savustettuna pötköttää.

Tarviit:
haluamasi määrä lohifilettä (tai fileroi itse)
suolaa
savustuspurua
muutaman sokeripalan
(puutikkuja)

Poista lohifileestä mahdolliset loput ruodot ja suolaa se reilulla suolalla ennen savustusta. Suolaukseen on monia aikoja ja muutama tapakin, tällä kertaa laitettiin normaalisuola n. tuntia ennen savustusta. Toki suolauksen voi tehdä reilusti aiemminki...
Itse savustukseen löytyy ohjeet savustuspurupussista. Muutama sokeripala kannattaa laittaa savustuspöntön pohjalle kauniin värin saamiseksi kalaan. Toiseksi vinkiksi voin sanoo tikkujen laittamisen savustuspöntön ritilälle kalan alle. Kala ei näin jää kiinni ritilään eikä ritilää tartte puhdistella.

Mökillä kertsit on ykkösjuttu. :)

Lohen kaverina syötiin salaattia, tuorejuustotäytteisiä grillattuja herkkusieniä ja lisää tuorejuustoa (koska kaupasta ei löytyny creme bonjour cuisinee..) Aika hyvvää kuitenki oli :)

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Muurinpohjaletut mansikkakermavaahdolla

 
Muurinpohjalettujen taikina:
1l maitoa
3 munaa
2 dl vehnajauhoja
2 dl ohrajauhoja
0,5 dl öljyä
suolaa, sokeria
voita paistamiseen
 
Lisäks:
mansikkakermavaahto ja mansikoita
 
Vatkaa maito, munat ja vehnä- ja ohrajauhot tasaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon öljyä ja ripaus suolaa ja sokeria. Taikina on löysähkö... Voit kaataa sen esimerkiks tyhjään mehupulloon ja antaa vetäytyä seuraavaan päivään. Jos taas paistat letut jo samana päivänä, lisää jauhoja runsaammin.
 
Tarjoa lettujen kanssa mansikkakermavaahtoa ja mansikoita.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Punainen kinkku-makaronisalaatti

ilman pestoa...

Ainekset:
keltaista kukkamakaronia
leikkelekinkkua tai kinkkusuikaleita
tölkki ruskeita papuja suolaliemessä
vihreitä oliiveja
fetajuustoa
(minitomaatteja)

Kastike:
punaista pestokastiketta eli Pesto Rossoa

Keitä makaronit  ja anna niiden jäähtyä. Valuta pavut ja lisää ne + muut ainekset makaronien joukkoon. Lisää sekaan myös pestokastiketta ja sekoita. Anna jäähtyä jääkaapissa ennen tarjoilua.
 
 
ja peston kanssa...

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Coleslaw eli kaalisalaatti


n. 300g varhaiskaalia
n. 4 porkkanaa
1 kevätsipuli varsineen

kastike:
desi kermaviiliä
desi majoneesia (käytin kevyttä)
n. 3 rkl etikkaa
0,5 tl suolaa
pippuria
ripsaus sokeria
(valkosipulin kynsi)
Suikaloi kaali ja sipuli ja raasta pestyt porkkanat. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja lisää salaatin joukkoon. Anna maustua pari tuntia ennen tarjoilua. Tosin maku vaan paranee odotellessa vaikka seuraavaan päivään. Tarjoile esim. hampurilaisten tai kanansiipien kanssa.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Tonnikalasalaatti uusilla perunoilla


keitettyjä uusia perunoita
tonnikalaa
salaattia
kirsikkatomaatteja
oliiveja
fetajuustoa
kananmuna
 
Pese perunat ja keitä kypsiksi. Lohko jäähtyneet perunat ja pilko muutkin ainekset. Asettele tarjolle kerroksittain.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Vanilja-raparperijuustokakku

Etsiskelin ohjetta synttärikakuksi ja mielessä oli tehdä jotain raparperistä... kun löysin tämän kakun ohjeen Kinuskikissan sivuilta niin pakkohan sitä oli kokeilla. Muutaman muutoksen tein vaniljatäytteeseen ja tein omat koristukset, mutta muuten ohje on identtinen Kinuskikissan ohjeen kanssa.


Kinuskikissan ohje:

Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita tai margariinia
2 rkl vettä



Raparperitäyte:

500 g raparperia

2 rkl perunajauhoja
125 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria

Vaniljatäyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 maustemittaa vaniljajauhetta              ( laitoin teelusikallisen vaniljasokeria)
1 ½ dl tomusokeria                               ( en laittanu ollenkaan )
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa        ( käytin appelsiinituorejuustoa )
2 rkl sitruunamehua         
   
Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunan alaosa (siihen asti, johon pohjataikina ulottuu).
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja suola. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle.
Pese raparperit ja kuori niistä ulommainen kerros. Leikkaa paloiksi. Sekoita joukkoon perunajauho ja levitä pohjan päälle.
Mittaa voi ja sokeri kattilaan ja keitä, kunnes seos muuttuu karamellimaiseksi. Kaada raparpereiden päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä.
Huom: vuoan alle kannattaa laittaa foliota suojaksi vuoasta tihkuvan nesteen varalta.
Putsaa vuoan sisäreunoja, mikäli niihin on paistamisen aikana tarttunut jotain. Sivele reunoille kevyesti kasviöljyä – näin valmis kakku on helpompi irrottaa siististi vuoasta.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kermaan vaniljasokeri ja vatkaa vaahdoksi.
Vaahdota valkuaiset. Yhdistä kerma- ja valkuaisvaahto sekä tuorejuusto.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Kaada täyte vuokaan.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.

Koristeeksi tein sulatetusta maitosuklaasta kuvioita, mutta täytyy todeta, että kannattaa tehdä kuviot tummasta suklaasta ni kovettuvat paremmin... Kokonaisuudessaan kakun teko tuntu aika työläältä, koska harvemmin tulee kakkuja väsättyä. Lopputulos oli kuitenki hyvä, synttärisankarikin tykkäs. :)

torstai 13. toukokuuta 2010

Mega-auraburgerit ja pekonihunnutetut parsat

Elintarvikelakko pakottaa luovaan ruoanlaittoon.. kun ei kaupasta saatu valmiita burgereita eikä ees sämpylöitä niin tehtiin hampurilaiset vähän eri tyylillä.  
Ekaa kertaa tuli myös kokeiltua parsaa ja sehän oli ihan positiivinen yllätys. 
Parsa maistu ihan parsalle. 



Tosi simppelit pihvit synty ilman munaa ja korppujauhoja, koska niitä ei mökillä ollu.

Mega-auraburgerit   (4 pihviä ja hampparia)

1 paketti paistovalmiita sämpylöitä
400g jauhelihaa
1 pussi sipulikeittoa
4 pientä palaa aurajuustoa
pippuria
muutamia salaatinlehtiä
sinappista salaattia (Atria)
ketsuppia

Tee pihvitaikina eli sekoita jauheliha, sipulikeitto ja vähän pippuria. Painele taikinasta soikeita pihvejä ja työnnä keskelle pala aurajuustoa (paikkaa kolo). Paista pihvit pannulla tai grillissä. Paista myös esipaistetut sämpylät uunissa tai folissa grillissä (ei sitten suurimmissa kuumuudessa...) 
Kokoa hampurilaiset sämpylöiden ja pihvien kypsyttyä.. Syö!


Pekonihunnutetut parsat
tuoreita vihreitä parsoja
pekonisiivuja

Kuori parsat ja leikkaa pois parsojen kova kantaosa. Pyöräytä parsojen ympärille siivu pekonia. 
Grillaa kunnes pekoni on paistunut.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Höpökän borssikeitto

Tässä soppa, joka paranee vaan seuraavaks päiväks...
 
1 kerä kaalia
2 sipulia
pätkä purjoa
3 valkosipulin kynttä
4 punajuurta
2 porkkanaa
1 prk tomaattipyreetä
n. 200g suikaloitua palvikinkkua
2 lihaliemikuutiota
1/2 pussia kuivattuja keittokasviksia
loraus balsamicoetikkaa
1 rkl voita
suolaa
maustepippureita ja mustapippuria
vettä
päälle smetanaa
 
Kuori kasvikset ja suikaloi ne. Sulata voi isossa kattilassa ja lisää suikaloidut kasvikset kuullottumaan.
Lisää tomaattipyre ja etikka, sekoita.
Kaada päälle niin paljon vettä, että kasvikset peittyy ja lisää lihaliemikuutiot, kuivatut keittokasvikset, pippurit ja suolaa. 
Anna keiton kiehua rauhallisesti 1-2 tuntia, lisää loppuvaiheessa suikaloitu palvikinkku ja tarkista maku.
Tarjoile keiton kanssa smetanaa.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Inkiväärinen porkkanakeitto


1 l vettä
4 porkkanaa
2 perunaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi muserrettuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
puolikkaan appelsiini mehu
n. 1 rkl rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
(100g tuorejuustoa)
Kuori ja paloittele kasvikset. Laita öljy kattilaan ja pyörittele kasviksia kuumassa öljyssä hetki. Lisää vesi ja suolaa. Keitä kasvikset kypsiksi ja soseuta keitto. Lisää valkosipuli, inkivääri, appelsiinin mehu, pippuria (tuorejuusto) ja kiehauta keitto. 
Tarkista maku ja tarjoile esim. tuoreen vaalean leivän kanssa.

Oliivitahna

Tätä tahnaa oon monesti tehny illanistujaisiin patongin kaveriksi. Aivan tosi simppeliä tehdä ja suht edullistakin.
Ja toki tahnan voi tehdä mustistakin oliiveista, jos niistä enemmän tykkää.




Vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja haluamasi määrä (jos pelkäät suolaisuutta niin käytä vähäsuolaisia oliiveja)
vähän rypsiöljyä 

Soseuta oliivit sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa ja lisää vähän öljyä, että tahnasta tulee notkeampaa. Valmista!  Voiko helpompaa olla? 

lauantai 8. toukokuuta 2010

Meetvurstinapit




Valmiita ruisnappeja tai ruisleipäpaloja
n. 150g ruohosipulituorejuustoa
n. 100g meetwurstia
suolakurkku
puolikas punasipuli

Pilko punasipuli, suolakurkku ja meetwursti pieneksi ja sekoita ainekset tuorejuustoon.
Laita täyte ruisleivän palojen tai valmiiden ruisnappien päälle.
Koristele esim. ruohosipulilla.

Itse tein ruisnapit ruisleivästä piparimuotilla painamalla.. 
Mutta kaupan rapsakat ruisnapit toimis varmasti kivemmin ja oisvat helpompiakin, jos tarjottava määrä on suuri...

Marinoidut katkaravut

            Tein pienen annoksen, koska tarkotus oli vaan testailla ja maistella.

90g kuorittuja isoja katkarapuja
1 valkosipulin kynsi
1 rkl öljyä
1 rkl punaista currytahnaa
1 rkl appelsiinin mehua
1 tl raastettua inkivääriä
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria

Sekoita mausteaineet öljyyn ja lisää seokseen jäiset katkaravut.
Anna marinoitua 2-3 tuntia huoneenlämmössä välillä sekoittaen.

Tarjoilin katkaravut sydämenmuotoisten paahtoleipäpalojen päältä (sydänmuotilla paloja paahtoleivistä), mutta nämä katkaravut menis hyvin myös tapaksina..

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Suppilovahvero-lihapullat

400g jauhelihaa (parempaa tullee, jos ei käytä kevyitä versioita)
1 pussi Ranskalaista sipulikeittoa
1 purkki kermaviiliä
1 muna
vajaa desi jauhettuja hapankorppuja
n. desi tuoreita tai vedessä liotettuja suppilovahveroita
ripsaus mustapippuria
Sekoita keskenään sipulikeittoaines, kermaviili, muna, hapankorppujauhot sekä pienemmäksi silputut suppilovahverot. Anna turvota hetken ja lisää sitten mustapippuria ja jauhelija.
Sekoita seos tasaiseksi ja pyörittele pulliksi.
(Pyörittelyssä on hirmusen käteviä tiukat kertakäyttöset kumihanskat ni pysyy sormet puhtaina..) 
Paista lihapullia n. puolisen tuntia 200 asteessa.
Pullat maistuu varsin hyvin itestäänkin, mutta riittäähän niitä kauemmin, jos seuraks tekee vaikka
tomaattikastikkeen ja pastaa tai perunamuusia. Ja vaikka tällä kertaa tein lihapullia tuplasatsin ni eipä pullia paljoakaan näytä huomiseks jäävän... 

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Punajuuriaurajuustopaistos


Tästä määrästä syntyy pyöreä uunivuoallinen tätä herkkua:
n. 5 tuoretta punajuurta
puolikas tai kokonainen paketti aurajuustoa (ihan auran himon mukaan)
reilu desi ruokakermaa
suolaa, mustapippuria
Kuori ja raasta punajuuret raasteeksi.
Laita punajuuriraastetta kerroksittain öljyttyyn vuokaan tai pataan lisäten raastekerrosten väliin aurajuustoa, suolaa ja pippuria. Lisää viimeiseksi ruokakerma.
Kypsennä uunissa 200 asteessa kunnes punajuuret ovat pehmenneet.  
Halutessasi voit myös sekoittaa paistoksen paiston aikana, näin aurajuusto leviää tasaisesti.
Jonkinlainen kansi on myös hyvä olla paiston aikana, varsinkin jos näyttää siltä, että ruoan pinta kuivuu.

Riistakäristys


4 henkilölle tai rutkasti kahdelle

ruokalusikallinen voita
riistakäristystä 240g (pakaste)
puoli pakettia pekonia
sipuli
1 pullo olutta
laakerin lehti
suolaa, pippuria
 
Leikkaa pekoni pieniksi siivuiksi ja paista ne pannulla. Siirrä kypsät pekonit lautaselle ja lisää paistinpannulla olevaan pekonin rasvaan voita. Kypsennä riistakäristyslihaa pannulla, kunnes liha on ruskistunut ja irronnut toisistaan. Lisää lihan joukkoon sipuli ja paista hetki. Lisää suolaa, pippuria, laakerin lehti sekä pullollinen olutta. Käristys on valmista vartinkin pienen kiehuttelun jälkeen, mutta maku paranee, jos malttaa kypsennellä sitä pidempään. Itse laitoin käristyksen vielä uunipataan ja uuniin reiluksi tunniksi. (Kansi on syytä olla, että jäljelle jää muutakin ku palaneet lihat :D )
 
Käristyksen seuraksi sopii tarjoilla perinteisesti perunamuusia ja puolukkahilloa. Toki seuraksi sopii vaikka punajuuriaurajuustopaistos... ainakin Kipakan mielestä. :)
 
 
        Tässä on se rutka annos! :D

Kukkakaalicurry

Tätä oli pitäny pitkään jo kokeilla... ja kyllähän tämä maistui. Resepti on Yhteishyvästä.
4 annosta

Paloittele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi ja kuutioi kanta. Kuori ja suikaloi sipuli. Halkaise paprika, poista kanta ja siemenet ja leikkaa malto kuutioiksi. Kuullota sipulia ja paprikaa paistokasarissa muutama minuutti. Lisää curry ja kukkakaali ja anna kuumentua. Lisää kookosmaito ja mausteet ja kypsennä noin 10 minuuttia kannen alla. Tarkista maku ja sirottele pinnalle silputut yrtit. Tarjoa sellaisenaan kasvisruokana tai lihan tai kalan lisäkkeenä.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Pippurimakrillisalaatti

Pippurimakrilia salaatissa.. hmm.. saattaa kuulostaa hassulta, mutta kannattaa kyllä testata!

pippurimakrillia
salaattisekoitusta (Napolitan)
minitomaatteja
feta-juustoa
vihreitä oliiveja

Levitä salaattisekoitusta lautaselle ja lisää päälle tomaatit, feta ja oliivit.
Poista makrillista nahka ja lisää makrilli salaatin päälle.
Jos salaatinkastiketta haluaa, niin esim. ceasar-salaatinkastike käy tähän mainiosti.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Perunalumi

Keitä haluamasi määrä perunoita suolalla maustetussa vedessä ja puserra sen jälkeen perunat perunapuristimella tai esim. lävikön läpi. Tarjoile lisukkeena perunan tapaan.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Rukiinen salamipiiras

Joskus sitä käy niinki hyvin, että saa piirakkaa ilman sitä tekemättä.
Ja kylläpä tämä piiras muuten maistukin! Siksipä ohje piti laittaa ihan ylös. 
Pohjana oli valmis rukiinen piirakkataikina...

täyte:
n. 200g salamisuikaleita (pirkka)
paprikaa
parsakaalia
oliiveja
fetajuustoo
minitomaatteja
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
n. 0,5dl maitoo
100g maustamatonta tuorejuustoa
mustapippuria
suolaa
pizzamaustetta

Esipaista piirakkapohjaa n. 10 min 200`C ennen täytteiden lisäämistä.
Lisää pohjan päälle salamisuikaleet, kuutioitu paprika, murustettu fetajuusto, pieniksi pilkottu parsakaali, oliivi viipaleet sekä tomaatti viipaleet.
Sekoita kermaviiliin kananmunat, tuorejuusto, pippuri, suola ja pizzamauste.
Kaada muna-kermaviili-mausteseos täytteen päälle ja paista piirakkaa 200`C asteessa n.30-40 min.