maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!


Ha! Näin sitä sorruttiin taas vanhaan jouluhössötykseen. Tämän päivää on touhotettu ympäriinsä aamukuudesta alkaen. Vaan onpas kauppa-asiat hoidettu, mökillä lämpöä ehkä jo kaksi astetta ja ruokapuolikin saatettu hyvään alkuun. En siis sano tätä sillä, että valittaisin! Pidän tästä!  Toki hetkellisiä epätoivon hetkiä herättää se, kun henki höyryää enemmän mökin sisällä kuin ulkona...vaan ainahan sitä on mökki lämpimäksi saatu. Ja jos nyt jostain tekemisestä täytyy karsia niin teen sen blogin kohdalla. En stressaa itseäni niillä neljällä karkkiohjeella, jotka oli tarkoitus tänne naputella (ehtiihän tuota myöhemminkin). Sen sijaan toivottelen teille kaikille ihanaa ja stressitöntä joulua tällä omenasinapin ohjeella. Nauttikaa ja rentoutukaa. Herkutelkaa ja syökää kinkkua, vaikka omenasinapin kanssa. :)

Ohje on Kotivinkin sivuilta, mutta vaihdoin osan tavallisesta sokerista fariinisokeriin, ajatuksena saada hieman tummaa makua mukaan.




Omenasinappi noin 7 dl
2 dl sinappijauhetta
2 dl ruokakermaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 rkl perunajauhoa
4 kananmunaa
2 dl makeuttamatonta omenasosetta (esim. Bonne)
4 tl omenaviini- tai vaaleaa balsamicoetikkaa
1 tl suolaa


  • Sekoita sinappijauhe, kerma, sokerit, perunajauhot ja munat kattilassa. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
  • Lisää omenasose, etikka ja suola.
  • Annostele puhtaisiin kannellisiin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa.



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ei pöllömpi piprupuu.

Aika monen monta tuntia sai väkertää, mutta valmistui se pöllöjen puu viimein. Alussa tein mokan kun en älynnyt piirtää puuta uunipellille mahtuvaksi, joten hetken sain miettiä miten paisto onnistuu. Puu oli pakko jakaa kolmeen osaan ja paistaa osat erikseen ja sitten liimailla yhteen pikeerin avulla. Muuten projekti sujui ilman suurempia ongelmia, mitä nyt edistyminen oli hidasta kun välillä piti antaa pikeerin kuivua.

Piparitaikinan tein suomalainen joulu-sivuston ohjeella, joka on tarkoitettu piparkakkutalojen tekoon. Kestävää siitä tulikin, suorastaan kovaa paistamisen jälkeen. Taikina kuitenkin kohosi mielestäni vähän turhan paljon vaikkakin muuten se säilytti muotonsa hyvin. Tätä ohjetta en suosittele, jos tarkoitus on syödä piparirakennelma jossain vaiheessa. Varsinkin pikeerillä koristeltuna saattaisi hampaat saada turhan kovan vastuksen!




Pöllöt ja linnunjalkojen jäljet on tehty pikeeristä.

Lumipallot, lumiukon ja kiven tein ylijääneestä taikinasta, jotka testimielessä pyörittelin palloiksi ja paistoin.
 Hyvin kestivät koossa!

Harmittaa etten tajunnut ottaa enemmän kuvia työvaiheista. Jotenkin se vaan unohtuu kun on työn touhussa. Tässä kuitenkin yksi kuva puun liimausvaiheesta. Kuten näkyy niin yksi puunosa tuli piirrettyä piparitaikinaan väärin päin ja näin ollen se myös piti liittää puuhun väärin päin. Onneks pikeeri on niin loistavaa ettei pienet virheet näy. :)