tiistai 30. huhtikuuta 2013

Churros, por favor!!

Railakasta vappua!!


Eipä näy munkkeja tahi tippaleipiä tänä vappuna näillä nurkilla. Perinteisten makupalojen paikan valtasivat churrot -  nuo Espanjan aamupala herkut. Eikä muuten kolota sokerihammasta näiden jälkeen, varsinkaan jos dippaa munkkitangot täyteläiseen kaakaoon kuten epsanjalaiset konsanaan.

Kymmenittäin churroja: (tee puolikas taikina, jos et omaa perhettä tai ahneita naapureita)

2,5 dl vettä
100g voita
1/4 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
3 munaa

Paistamiseen puolisen litraa öljyä
Sokeri-kaneliseosta churrojen päälle

  • Laita vesi, suola ja voi kattilaan ja kiehauta. Lisää vehnäjauhot ja vatkaa voimakkaasti muutama minuutti. Taikinasta pitäisi tulla yhtenäinen "pallo". Anna seoksen jäähtyä hetki.
  • Vatkaa kananmunat erillisessä kulhossa kevyeksi vaahdoksi. Kaada vaahto taikinan joukkoon samalla sekoittaen. 
  • Laita taikina pursotusta varten kestävään muovipussiin tai pienellä tähtityllalla varustettuun pursotuspussiin. 
  • Kuumenna öljy 170- 180 asteiseksi. Oikea lämpö on helppo todeta siitä, että taikina alkaa heti "poreilla" ja ruskistua öljyssä.)
  • Pursota taikinasta pätkiä öljyyn, katkaise taikina saksilla tai veitsellä. Churrot kannattaa pursottaa ohuena nauhana, koska ne paksuuntuvat reilusti kypsyessään. Käännä taikinapötköt ympäri kun toinen puoli on ruskistunut
  • Valuta kypsistä churroista ylimääräinen öljy pois talouspaperilla peitetyn lautasen päälllä.
  • Sekoita sokeria ja vähän kanelia muovipussissa, pyörittele vielä lämpimät churrot seoksessa.
  • Tarjoa tuoreena paksun kaakaon kanssa tai dippaa sulaan suklaaseen. 


torstai 18. huhtikuuta 2013

Kahvia kuppiin ja kakkuun!

Tämän kahviin vivahtavan juustokakun tein alkuviikon synttärisankarille. Kupillinen sumppia ja pala kakkua, toimii!! Kunniaa reseptistä en kylläkään voi ottaa, koska kakun tein yhdistelemällä Kinuskikissan kakkuohjeita. Pohjan sekaan tosin sulatin hieman suklaata, pelkkä Digestive-kekseistä tehty pohja kun tuntui tylsältä. Ohje on tehty laktoosittomaksi.


Niin tuli kiire kuva ottaa ettei kakku ehtinyt löytää kauniimpaa tarjoilualustaa.

Pohja:
n.180 g Digestive-keksejä
75 g laktoositonta voita
n. 50 g laktoositonta maitosuklaata 

Kahvikiisseli:
2 dl kahvia
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 dl laktoositonta kevytmaitoa

Tuorejuustotäyte:
200 g laktoositonta ja maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
6 liivatelehteä
4 dl laktoositonta (vispi)kermaa
0,5 dl kahvia

Koristeet:
Suklaapitsirulliin reilu 50 g laktoositonta maitosuklaata (harjoitteluun kannattaa varata hiukan ylimääräistä)
n. 1 rkl leivontakaakaojauhetta

  • Aloita vuoraamalla irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Leikkaa ylimääräiset osat pois. Murskaa kulhossa tai kestävässä muovipussissa keksit muruksi. Sulata tarvittava määrä voita ja sen sekaan suklaa. Sekoita voi-suklaasula keksien joukkoon ja painele seos vuokaan.
  • Keitä kahvi (yhteensä 2,5 dl). (Vahvasta kahvista saat voimakkaamman makuisen kiisselin...)
  • Valmista kiisseli: sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää 2 dl kahvia ja kevytmaito. Lämmitä liedellä koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli pulpahtaa. Ota kiisselistä erilleen 1,5 dl täyttävaihetta varten. Yhdistä loput kiisselistä tuorejuuston ja sokerin kanssa.
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna loput kahvista (0,5 dl) kattilassa ja liotetut liivatelehdet kahviin. Lisää liivatekahvi kahvi-tuorejuustoseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto.
  • Kokoa kakku kaatamalla vuokaan täytettä ja tiputtamalla väliin kahvikiisseliä. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi täyte (ellet halua tehdä pintaan marmorikuvioita kiisselistä.)
  • Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Ohjeet pitsirullien tekoon löydät Kinuskikissa sivuilta. Pari huomiota kuitenkin pitsin teosta:
1. Rullalle laittaminen helpottui kun suklaapitsit käytti pikaisesti pakkasessa ennen rullausta. Muuten suklaa tuppasi valumaan... 
2. Jos haluaa siron näköistä pitsiä niin suklaa tulee pursottaa hyvin ohuena nauhana leivinpaperille.

Kaakojauheen siivilöin kakun reunoille käyttäen leivinpaperista leikattua ympyrää suojaamaan keskiosaa. Paperi tulee pitää irti kakusta tai muuten se tarttuu kakun pintaan.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vanha nainen hunnigolla eli muisteloita kolmekymppisiltä

On niitä mekkoja tullu joskus pidettyä.

Huh ja huokaus! Useamman viikon suunnittelut ja syntttäreiden valmistelut ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Pitkänäperjantaina juhlistimme vanhenemistani ja hyvillä mielin totean, että jokainen juhlavalmisteluihin käytetty tunti kannatti. Sain ikimuistoisen hauskat ja onnistuneet kinkerit, joista tuskin muuttaisin mitään. Kiitos kaikille vieraille, ilta ei olisi ollut mitään ilman teitä! :D

Teemaksi synttäreille olin valinnut 90-luvun. Kaikki minut tuntevat tuskin tästä yllättyivät... Harvalta on jäänyt huomaamatta innostukseni ysärijyystöön, jota fanittelen perjantaisin Ylex:n Parasta ennen ohjelman myötä. Toisinaan ehkä myös muulloinkin... 
Teeman mukaisesti olin pukeutunut lappuhaalareihin ja vetänyt otsikseen kunnon kaaren. Upea ilmestys siis... Muuten teema näkyi julisteissa, musiikissa sekä ohjelmassa. Illan mittaan oli ysäritietokilpailu ja vilahti vieraiden joukossa muutama agenttikin, joille olin antanut salatehtäviä suoritettavaksi. Viihdettä vieraille vieraiden toimesta. :)

Mutta tarjoilupuoleen... vieraita oli noin 25 ja vaikka etukäteen kauhistelin ettei ruoka riitä niin kaikkea jäi ylikin. Onneksi seuraavanakin päivänä löytyi vieraita herkkuja tuhoamaan. Couscoussalaatin ja perunasalaatin reseptit löytyvät tästä postauksesta, muutamien ruokien ohjeet ovat julkaistu jo aiemmin. (Kyseiset reseptit linkitetty menusta.)


Vain lihapullat puuttuu...

Synttärimenu


Erilaisia omatekoisia leipiä sekä Ruislastuja
Valkosipulilevite,  voi
Savulohipiirakka
Kotoisat lihapullat (ilman sientä)
Sienisalaatti
Kinkkupastasalaatti
Värikäs couscoussalaatti
PPP eli Paahdettu peruna- pestosalaatti

Synttärikakku


Juomat:

Tervetulosnapsi:
1cl Tequila, 1 cl Cointreau, 1 cl sitruunamehu, limelohko koristeena

Ruokajuomina hanapakkausviinit :
J.P.Chenet Cabernet - Syrah 
St.Elmo Village

Boolit: 
Wollukka: kirkas, puolukkamehu, Fanta
Amppari: kirkas, banaanilikööri, appelsiinimehu
Fairy: kirkas, omenalikööri, omenamehu, vichy (vihreää elintarvikeväriä)



Harmittavasti booleista jäi kuva ottamatta... Boolit pullotettiin tarjolle entisiin viinapulloihin. Etiketit kertoivat  boolien nimet ja kylmänä juomat saatiin pysymään tarjoamalla ne jäillä täytetystä sinkkivadista.  Boolimestarin ohjeen mukaan ensimmäiset pullot olivat vähän vahvempia ja lopuista tehtiin miedompia.  Aika järkeen käypää. Siis idea ja tietysti boolitkin! :D
Kertakäyttöiset juomalasit jokainen sai nimetä omalla nimellään varustetulla pienellä pyykkipojalla. Ei päässyt juomat häviämään. Tai ainakin jälkeen päin selvisi kuka juomansa oli kadottanut.. :D





Värikäs couscoussalaatti
8 dl couscousryynejä
1 lihaliemikuutio
noin 2 dl Yrtti-Balsamico-salaatinkastiketta (Felix)
1 kurkku 
rasiallinen minitomaatteja
2 punaista paprikaa 
pala purjoa
300g feta-juustoa (osa päälle koristeeksi)
(ruohosipulia)

  • Liota lihaliemikuutio couscosin valmistusveteen. Valmista couscous muutoin pakkauksen ohjeen mukaan. 
  • Sekoita jäähtyneen couscosin joukkoon noin kaksi desiä salaatinkastiketta. (Lisää osissa, sekoita ja maista välillä.)
  • Pese ja kuutioi paprikat sekä kurkku. Pilko huuhdotut minitomaatit neljään osaan. Huuhdo purjo ja pilko pieneksi
  • Lisää suurin osa kuutioidusta fetasta ja sekoita salaatti sekaisin. Koristele lopuilla fetakuutioilla, ruohosipulilla ja esim. salaatilla.
  • Anna maustua jääkaapissa tarjoiluun asti.




Paahdettu peruna- pestosalaatti
2 kg perunoita (Pirkan keltainen pussi)
3 pakettia pekonia
purjo ja / tai punasipulia
reilu rkl vihreää pestoa (Lidlistä)
suolaa, mustapippuria
  • Pilko pekoni saksilla pannulle ja paista rapeaksi. Ota pieni osa pekonin rasvaa talteen. Valuta pekoninpaloista ylimääräinen rasva talouspaperin päällä, jotta ne pysyvät rapeana.
  • Pese perunat huolellisesti, älä kuori. Pilko pienehköiksi kuutioiksi.
  • Ota pieni määrä pekonin rasvaa ja pyöräytä perunakuutiot siinä. Lisää suolaa ja mustapippuria, sekoita. Paahda perunat kypsiksi 200 asteisessa uunissa kahdella pellillä. Käytä kiertoilmaa tai paista kahdessa osassa.
  • Huuhdo purjo ja silppua pieneksi kovia varsia lukuun ottamatta.
  • Sekoita kaikki salaatin ainekset sekaisin ja tarkista maku. Tarjoa lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.

Tarjolla makeaa mahan täydeltä.

Macaronit lemon curd-vaniljarahka täytteellä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Rapsakat rukiiset lastut

Nämä rapsakat lastut ovat oivia voinokareella höystettynä tai superherkkuja esimerkiksi kylmäsavulohesta tehdyn tahnan kanssa!


Kaulittuja lastuja, pastakoneella syntyy vielä ohuempia!


Useampi pellillinen lastuja:  (mitä ohuempia, sitä suurempi määrä)
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl voita sulatettuna 
4,5 dl ruisjauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: pari ruokalusikallista sulaa voita, jonka sekaan on raastettu yksi valkosipulin kynsi. Lastujen päälle voi halutessaan ripsauttaa hiukan suolaa.

  • Sekoita veden joukkoon ensin suola ja sitten ruis- ja vehnäjauhot. Lisää lopuksi ruokalusikallinen voisulaa. Vaivaa taikina tasaiseksi.
  • Lastujen tekemiseksi on kaksi vaihtoehtoa: kaulita ne kaulimella tai käyttää pastakonetta, jos sellainen kotoa löytyy. Pastakoneella lastuista saa ohuempia ja hiukan pienemmällä vaivalla, mutta kaulimella teko onnistuu myös. 
  • Ota taikinasta noin viidesosa ja kauli siitä suunnilleen millin paksuinen levy. TAI tee levy pastakoneen avulla, ohentamalla aste kerrallaan.
  • Sulata voitelua varten pari ruokalusikallista voita ja raasta sekaan yksi valkosipulin kynsi, sekoita. Voitele taikinalevyt leivinpaperin päällä valkosipulivoilla ja ripsauta päälle halutessasi vielä hiukan suolaa. 
  • Leikkaa levyistä taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla suupalan kokoisia lastuja.
  • Paista uunin keskiosassa noin 10- 15 minuuttia riippuen lastujen paksuudesta. Paksummat lastut voi paistaa noin 150 asteessa, ihan ohuille lastuille lämpöä kannattaa hiukan laskea.
  • Säilytä ilmavasti huoneenlämmössä.

Vinkki:  Ruislastutaikinaa voit maustaa makusi mukaan, esim. hienonnetulla kuminalla.
             Erimuotoisia lastuja saat ottamalla taikinalevystä paloja piparimuotilla.