sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kleinbussillinen joulumieltä liikenteessä!

Joulu tulee minulle perinteistä. Yksi niistä on piparkakkurakennelman teko, joka takaa jokavuotisen innostuksen, kehittelyn ja lopulta ärräpäät kun taas tuli otettua vähän turhan iso projekti. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo, toivottavasti ainakin joulun yli...  Kleinbuss liikkeeeelläääää...

Kleinbussit on vaan niin hienoja, joten pitihän se omakin tehdä. Mut onks tuolla myös ampelmann?

Taikinana käytin samaa kuin viime vuonna ja se löytyy suomalainen joulu -sivustolta. Jos haluat syödä piparirakennelman niin kannattaa käyttää muuta taikinaa. Tämä taikina on tarkoitettu rakenteluun ja siksi maku on jäänyt toissijaiseksi.

Projekti alkoi kaavojen teosta. Katon kanssa kävi pieni töpläys, siitä olisi pitänyt piirtää hieman pidempi, koska palojen yhteenliittäminen kasvatti auton kokoa. Pieni lisäpala kattoon ja ongelma korjaantui. 



Auton osien lisäksi tein puun, lumiukon osat sekä suojatien palikoita ja liikennemerkkejä. Led-kynttilää varten tein palkin, jonka sitten liimasin pikeerillä auton sisälle. Ikkunoiksi sulatin muumi-tikkarimurskaa osien paistamisen yhteydessä. Osien yhteenliittämiseen ja koristeluun parasta on pikeeri, joka kuivaa nopeasti kovaksi. Hyvät pikeeriohjeet löydät Kinuskikissan sivuilta.




Koristellut osat. Mukaan ilmaantui myös pikeeristä tehty ampelmann eli Saksasta tuttu liikennevalojen "valoukkeli".

Valmis!





Lakritsihattuinen herrasmies ansainnee oman kuvansa.

IHANAA JOULUNODOTUSTA KAIKILLE!


p.s. Viimevuosien rakennelmia voit käydä kurkkimassa joulu-tunnisteen alta.

Ei kommentteja: