perjantai 4. helmikuuta 2011

Raviolit sienikastikkeessa




Raviolit ei oo kaikista nopeimpia valmistaa, mutta jos näperrystä kaipaa ni näissä sitä riittää. Varsinkin, jos pitää raviolien koon pienenä.

Raviolien tekoon tarvitaan tietysti pastataikinaa. Tein taikinan käsin Myllyn Parhaan Durum vehnäjauhopussin ohjeen mukaan. Ohje löytyy myös netistä osoitteesta: 
Vaikka tässä ohjeessa sanotaan ettei pastakoneella kaulittavan taikinan tarvitse levätä niin annoin taikinan kuitenkin olla jääkaapissa kelmutettuna sen aikaa kun tein täytteet ravioleihin...


Täytteitä tein näppituntumalla, koska raviolien määrällä ei ollu niin suurta merkitystä.

tomaattitäyte:
n. 10 aurinkokuivattua tomaattisiivua (basilikaöljyssä)
n. 100g tuorejuustoa (valkosipuli & yrtit)
mustapippuria

Valuta tomaateista ylimääräinen öljy ja pilko ne pieneksi silpuksi. Lisää sekaan tuorejuusto ja pippuria, sekoita.

sienikastike ja sienitäyte
2-3 dl kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
reilu ruokalusikallinen voita tai margariinia
suolaa, pippuria
kastikkeeseen 1 purkki Flora Kuohua
täytteeseen tuorejuustoa (sen verran, että sienisipuliseoksesta tulee mukava tahna) 

Anna suppilovahveroiden liota pehmeiksi ennen käyttöä, kuori ja silppua sillä välin sipuli. Purista vesi pois sienistä, hienonna niitä vähän ja lisää sitten kuumalle pannulle. Pyörittele sieniä pannulla hetki, jotta ylimääräinen vesi haihtuu pois. Lisää sitten reilu ruokalusikallinen voita ja sipulisilppu. Kypsennä hetki ja mausta suolalla ja pippurilla.
Erottele n. 1/3 osaa sieniseosta tortelliinien täytteeksi. Lisää täytteeksi menevien sienien sekaan tuorejuustoa ja sekoita tahnaksi. Jätä loput sieniseoksesta odottamaan kastikkeen tekoa.

Nyt kun täytteet on valmiita niin ota taikina jääkaapista ja leikkaa siitä parin sentin paksuinen pala. Painele palaa ohuemmaksi ja lisää siihen jauhoa, jos taikina tuntuu tarttuvalta. Sitten ei muuta kun veivaamaan. Eli taikinaa rullataan pastakoneen läpi ensin paksuimmalla asetuksella ja sitten askelettain tehdään pastalevyestä ohuempaa. Mulla se levein asetus on numeroltaan 7. Jokaisella paksuudella vedin taikinan läpi kahdesti ja lopetin siihen kunnes tuntui ettei ohuempaa taikinasta uskalla tehdä. Taisin kyllä siis rullata melkein sinne pienimmälle numerolle asti... 
En veivaamisen aikana taittanut taikinaa enää kaksinkerroin veivaamisen välissä, mutta ehkä se ois tehny pastalevystä tasareunaisemman. No... ensi kerralla sitten.

Koon hakemista snapsilasin avulla...

Laita pöydälle jauhoa ja levitä taikina siihen. Asettele täytettä raviolien koosta riippuen pastalevyn toiselle puolikkaalle. Kostuta vedellä täytteiden ympäristö ja käännä pastalevyn toinen puoli täytteiden päälle. Painele taikinat yhteen täytteiden ympäriltä ja yritä saada ilma pois (ilma voi keittäessä hajottaa raviolin). Jos ilmaa jää nii ravioliin voi tehdä reiän ja painella ilman pois. 
Leikkaa tai ota raviolit irti pastalevystä muotilla ja siirrä valmiit liinan tai kelmun alle lautaselle etteivät ne kuiva.
Aloita uuden levyn kaulitseminen ja jatka niin kauan kuin täytteitä riittää. Lopusta taikinasta voit tehdä nauhapastaa tms. ja kuivata sen. 

Täytepalleroisia.


Valmista sienikastike. Nosta valmiiksi tehty sieniseos kuumenemaan levylle ja lisää Flora Kuohu. Anna kastikkeen kiehahtaa ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Keitä raviolit runsaassa, suolalla maustetussa vedessä 4-7 minuuttia koosta riippuen. Tarjoa heti sienikastikkeen kanssa. 
Tarjoa lisäksi tuoretta vaaleaa leipää tai esim. paahdettuja leipäsiivuja siveltynä öljyllä ja valkosipulilla.


Ei kommentteja: