torstai 28. huhtikuuta 2011

Rosvopaisti

Pääsiäisen kunniaks päätettiin tehdä lammasta. Valmistusmuoto ei tosin ollut se perinteisin eikä entuudestaan mullekaan tuttu. Naapurisovun säilyttämiseksi lammas päätettiin jättää ryöstämättä ja tyytyä kaupan pakasteesta ostettuun. Lammaspaistin lisäksi meillä oli myös pala hirven paistia. Molemmat palat laitettiin marinadiin jo kaksi päivää ennen varsinaista valmistuspäivää.


Rosvopaistin tykytarpeet:
kärsivällisyyttä
koivuklapeja ja monttu, hiekkaa
sopiva määrä lihaa
kärsivällisyyttä
välipurtavaa ja kenties juomaa
pottuja, juureksia, vihanneksia
foliota, leivinpaperia, sanomalehteä


 Mökillä oli monttu jo entuudestaan, joten sen tekemiseltä säästyttiin.


Sitten tulta poltettiin viitisen tuntia, jotta saatiin paljon hiillosta.


Lihat oli kääritty ensin kaksinkertaiseen märkään leivinpaperiin, sitten neljään kerrokseen märkää sanomalehteä ja päällimmäiseksi tuli vielä kaksi kerrosta foliota. Tämän jälkeen pakatut lihat laitettiin katiskaverkon palan sisään, jotta ne valmiina olisi helppo nostaa montusta.

Hyvän hiilloksen saatuamme kuumat hiilet lapioitiin montusta syrjään ja lihanyytit laitettiin monttuun. Lihojen päälle mätettiin kuumat hiilet ja hiilten päälle kerros hiekkaa, jotta lämpö pysyy tallessa. Hiekan päällä poltettiin myös pientä tulta kypsennyksen ajan. Kypsennysaika taisi olla meillä noin pari tuntia. Pääsääntönä käytettiin yhtä kypsennystuntia per lihakilo.

Hiilloksella on helppo tehdä myös lisukkeet lihalle samalla vaivalla. Perunoita, sipuleita,  kasviksia, juureksia jne. folioon vaan ja hiillokselle. Näin teimme mekin ja eritoten sipulit ja valkosipulin kynnet oli tosi hyviä...


Mystiset lihanyytit montusta.

Ensikertalaisiksi onnistuimme rosvopaistin teossa aika lailla hyvin. Lihat eikä tontti palanut, JEE! Tosin Kipakan tarkka suu ei oikein pitänyt varsinkin lampaan natruista, mutta lihojen maku oli hyvä. Marinointi oli siis onnistunut, mitä nyt suolaa olis voinu laittaa lihoille vielä ennen monttuun laittamista. Se vaan jotenki pääs unohtumaan... : ) samoin kuin kuvan ottaminen ruoka-annoksista... 

Tämä kuva on siis seuraavalta päivältä... kuvasta puuttuu perunat, sipulit ja punaviinikastike. Kastike oli valmispohjaan tehty, joten ei siitä sen enempää. 



Tässäpä vielä ainekset, joita lihojen marinadissa oli:
öljyä
sipulia, valkosipulia
tuoretta timjamia
kuivattua rosmariinia
mustapippuria
maustepippuria
laakerinlehteä
riistafondia
hunajaa




Ei kommentteja: