maanantai 13. kesäkuuta 2011

Makuja Madridista

Hola hola ja buonas tardesta vaan kaikille!
Loma on ohi ja ensimmäinen työpäiväkin on saatu päätökseen. Hyvä hetki siis julkaista parit kuvat Madridin reissusta ja muistella aurinkoa sateen keskellä. Matka oli siis kaikin puolin erittäin onnistunut. Sää suosi, seura oli mukavaa ja ruoka ja viinitkin maistuivat oikein makoisilta. Mutta nyt niitä kuvia. :)


Aamupala. Jos hotellin huone ei ihan ollut odotusten mukainen niin aamupala yllätti positiivisesti. Ilmakuivattua kinkkua, juustoja sekä espanjalaista munakasta eli tortillaa tuli syötyä ihan kiitettävästi. Eli aina siis ähkyyn asti.


Perunatortillaa tomaattikastikkeella, munakokkelia sekä pehmeää juustoa makealla hyytelöllä.
Espanjalaiset rasvapötköt eli churrot puuttuvat kuvasta, mutta niitäkin siis oli aamuisin tarjolla elleivät olleet jo hävinneet  parempiin suihin. :)


   Tapaksia:
Juustoa, ilmakuivattua kinkkua ja chorizoa.

Tapaksia Baskimaan tapaan eli Pinchoksia. Tällä espanjan kielen taidolla en voi täytteistä paljon kertoa, mutta graavattua lohta yhdessä oli ainakin. :D

Suolattuja paprikoita. Hyviä, mutta tosi suolaisia.


Oli niin ärhäköitä suolakurkkuja, että ei paljon katkarapu maistunut...


Patatas bravas. Näiden maistamista olin odottanut, mutta ei ne nyt niin kummallisia olleetkaan. Paistettuja perunoita ja tomaattista kastiketta. Tästä voisi tietysti kehitellä itse maistuvamman version...



Kalmaria ja sitruunaa. Eka suupala tuntui oudolta, mutta sitruunan lisäyksen jälkeen maistuivat kyllä. 
Näitä täytyy saada toistekin. 



Papuja ja kinkkua. Aika simppeliä ruokaa, mutta maistuvaa.



Katkarapuja valkosipuliöljyssä. Hyviä, mutta annos oli sikakallis kokoonsa nähden.



Välipalaa: cafe con leche eli kahvia kuumalla maidolla ja voileipää tomaatti- ja sardellitäytteellä.



Kauppahallin tarjontaa. Löytyi muuten vaikka mitä herkkuja, mutta ihmisten paljous ei oikein lämmittänyt minua eikä houkuttanut jäämään sisälle herkkuja syömään. Tosi kiva paikka silti.



Makeampaa tarjontaa kauppahallissa.



Sangriaa ja oliiveja. Oliivit oli aivan mielettömän hyviä... 



Pientä makeaa. Pepitoksia lähikaupasta. Sisällä oli vaniljakreemiä.



Todella aneeminen kuva, mutta tämä oli parasta koskaan syömääni risottoa. 
Risotto AI GAMBERETTI E ASPARAGI VERDI. 
Eli katkarapuja, vihreää parsaa ja mausteista kermakastiketta. Nam nam!!



Spagetti Bolognese. 
Tohon päälle vielä RUNSAASTI Parmesaania... JAM!



Kokonaisuudessaan ruoat ja viinit olivat siis mun makuun. Ainut miinus ravintoloissa oli asioinnin vaikeus. Englannilla oli vaikea saada minkäänlaista yhteisymmärrystä henkilökunnan kanssa. Onneksi meillä kuitenkin oli espanjaa puhuva vahvistus mukana. Myös laskun saaminen ositettuna tuotti vaikeuksia. Vaikka lasku oli pyydetty osiin jo heti tilausta tehdessä niin silti saatettiin saada yksi lasku. En tiiä mikä tässä oli niin vaikeaa, mutta onneksi kaikki saatiin aina lopulta setvittyä.

Kaupunkina Madrid oli muutenkin mukava. Kaikkialla oli siistiä ja liikkuminen paikasta toiseen oli helppoa. 
Suosittelen lämpimästi Madridia kaikille hyvästä ruoasta, viinistä ja shoppailusta pitäville. :)


VINKKI: Jos aiot tuoda tuliaisiksi chorizoa niin naamioi se huolella matkalaukkuusi ettei nälkäinen tullimies syö sitä. Näin kävi meille. Tai ei me ainakaan muuta selitystä kadonneelle makkaralle keksitty. :) 

1 kommentti:

Katiskatar kirjoitti...

Ihana reissu ollut varmasti! Just kävin lounaalla ja heti tuli nälkä kun katselin kaikkia noita ihania herkkuja :)