torstai 27. marraskuuta 2014

Sunday roast!

Viime sunnuntaina oli ensimmäistä kertaa kokattavana kokonainen broileri. Ja kas kas, siitähän syntyi oiva sunday roast vähällä vaivalla. Tätä tehdään toistekin, siksipä ohje talteen!



Kokonainen broileri uunista ulos.


Kokonainen broileri juurespedillä n. 6 annosta

Kokonainen broileri (yrttimaustettu, pakastamaton)
n. 3 rkl voita 
yrttejä, esim. timjamia, persiljaa
2 sitruunaa
1 valkosipuli  halkaistuna
3-4 pientä sipulia
5 perunaa
puolikas bataatti
4 porkkanaa
puolikas lanttu
öljyä
suolaa ja mustapippuria


  • Nosta broileri hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpiämään (sulata pakastettu broileri ajoissa).
  • Sekoita voihin tuoreita tai kuivattuja yrttejä, kuten timjamia ja persiljaa. Jätä huoneenlämpöön pehmenemään.
  • Kuori ja pilko isoiksi lohkoiksi perunat, bataatti, porkkanat, lanttu ja sipuli. Kaada uunivuokaan öljyä ja nosta juurekset sinne. Pese sitruunat ja raasta toisen sitruunan kuori juuresten päälle. Lisää juureksiin suolaa, mustapippuria ja yrttejä, sekoita.
  • Irroittele broilerista selkäpuolen nahkaa varovasti käsin, jotta saat työnnettyä maustetun voin nahkan ja lihan väliin. (Suosittelen kertakäyttöhanskoja.) Ripottele kanan sisälle suolaa ja lisää muutama sitruunan siivu. Laita loput sitruunat ja valkosipuli puolikkaina kanan ympärille vuokaan. Lorauta valkosipulien päälle hiukan öljyä ja ripauta suolaa.
  • Paista ensin 200 asteessa puoli tuntia ja laske lämpö sitten 175:n ja anna olla uunissa vielä noin tunnin verran.
  • Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua. 

Vinkki!
Uunivuoan pohjalle kertyy loistava liemi, josta voi tehdä kastikkeen kokoon keittämällä tai nauttia aivan siltänään kanan ja juuresten kanssa. Niin ja paahtuneista sitruunoista voi puristaa kirpsakkaa mehua!



Ei kommentteja: