torstai 3. maaliskuuta 2011

Naudan pihvit herkkutattirisotolla

Viime syksyn herkkutattisato oli tosi hyvä. Jostain syystä tatteja ei vaan ole tullut käytettyä ruoanlaitossa yhtä paljon kuin suppilovahveroita. Nyt oli aika korjata tilannetta ja tehdä niistä risotto.

Mutta mihin se neste risotosta heti lautasella hävis? :D


4 hengen annokseen tarvitset:

3 dl kuivattuja herkkutatteja
1 keltasipuli
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
   loraus öljyä
4 dl risottoriisiä 
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kuumaa nestettä eli sienten liotusliemi ja loput kiehuvaa vettä
1 kasvis- tai kanaliemikuutio
n. 3 rkl voita
1 dl parmesaaniraastetta
n. 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa, pippuria
(vähän sitruunamehua)


1. Laita tatit likoamaan ja kuori ja pilko sipulit sillä välin. Kiehauta vesi.

2. Purista sienistä neste pois ja lisää liotusliemi sekä liemikuutio kiehuvaan veteen. Hienonna sieniä tarvittaessa.

3. Kuullota sipulisilppua öljyssä hetki ja lisää sekaan myös tatit. Kääntele hetki ja mausta pienellä määrällä suolaa.

4. Lisää sekaan riisit ja kuullota niitä vähän aikaa kunnes jyvistä tulee läpikuultavia. (Kovin kuumalla levyn ei kannata antaa olla ettei riisit pala...)

5. Lisää sekaan 2 desiä valkoviiniä ja anna imeytyä. Sitten alkaakin itse kypsytys... eli lisää kuumaa nestettä vähän kerrallaan aina kun neste alkaa risotosta haihtua, sekoittele kevyesti. Jatka kypsennystä miedohkolla lämmöllä niin kaun kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa. (n. 15min.)

6. Lisää loppuvaiheessa vielä n. puoli desiä valkoviiniä. Risoton kuuluisi olla lusikoitavan löysää, joten nesteen kanssa täytyy mennä aina vähän tilanteen mukaan...

7. Nosta risotto liedeltä ja lisää sekaan vielä parmesaaniraaste, voi sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Jos risottoon haluaa lisää happoa niin sitä voi lisätä vaikka sitruunamehulla. Oma valkoviini oli sen verran hapotonta, että itse kaipasin lisähappoa ruokaan.

8. Koristele parmesaanilastuilla ja tarjoa heti.


Naudanlihapihvit:
yksi pihvi ruokailijaa kohden
voita ja öljyä paistamista varten

Kuumenna voiöljy seos kuumaksi pannulla ja lisää siihen huoneen lämpöiset pihvit paistumaan. Paista pakkauksen ohjeen tai halutun kypsyysasteen mukaan. Tarjoile risoton kanssa.

Huom! Pihvien paisto kannattaa ajoittaa niin, että ne ovat kypsiä samaan aikaan risoton kanssa, koska risotto ei tykkää odottelusta.


Tässä Alkon myyjän suosittelema valkoviini, samaa käytin valmistuksessa ja ruokaviininä.
Toimi ruoan kanssa ihan hyvin, en tiiä oisko ruokaan saanut olla hapokkaampi viini.

Hobnob, chardonnay 2008



Ei kommentteja: